keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Minkälaisia ihmisiä tähän maailmaan kuuluu?

Matkustajan uni oli merkittävä. Hän oli uneksinut tästä unesta ja pystyi nyt näkemään unessa sen. Matkustaja oli unessa voimakas, koska hän oli synnyttänyt oman unensa ja katsellessaan untaan hän oli vakuuttunut, että se olisi persoonallisinta, mitä ihminen pystyy tuottamaan.

Miksi uni oli syntynyt oli kuitenkin merkittävämpää, kuin Matkustajan oman persoonallisuuden kirkastuminen. Hän pystyi unessa näet kommunikoimaan suuremman ja ilmeisesti kollektiivisen unen kanssa. Hänen persoonansa oli niin kirkas, että pystyi dialogiin avoimen unen kanssa ja avoin järjestelmä oli nyt siis hänen käytössään.

Avoimen unen kollektiivisen järjen ja valveilla olevien normaalien ihmisten välisen kanssakäymisen suurin ero oli siinä, ettei uni halunnut kontrollia – se oli totaalinen jo. Ja Matkustajalle riitti, että hän uneksi – se oli tärkeintä, unen näkeminen. Unessa luovuus, avoimuus ja kirkkaus kohtasivat ja tämä oli hereillä ollessa vaikeaa, sillä avoin, pehmeä ja inhimillinen vetää puoleensa Kuninkaan ja joka nurkalla oli kuninkaansa pilaamassa hänen untaan.

Uni oli moniulotteinen järjestelmä ansoja, joihin Matkustaja joko lankeaisi tai joista selvisi. Jokainen etenemä unessa perustui Matkustajan omiin valintoihin, päätöksiin ja kerta kerralta uni muutui. Missään ei ollut ennalta arvattua järkeä, mutta kaikella oli logiikkansa. Kyse oli samasta unesta, mutta se muuntui alituiseen orgaanisesti ja vastustamattomasti. Unen totaliteetti vaati antautumista, muuten Matkustaja olisi herännyt.

Matkustaja tunsi, että jos hän astuu ansaan, uni loppuu ja hän unohtaa sen. Unessa suurin päämäärä oli pysyä unessa ja tarkkailla ympärille; olla läsnä. Ansat olivat ilmeisiä ja hänen eletystä elämästään tuttuja. Unessa hän vain pystyi katsomaan niitä etäämmältä ja historiassa taaksepäin. Tämä oli rakentavaa kritiikkiä hänelle itselleen. Unessa Matkustaja pystyi korjaamaan vanhoja ansoja, selvittämään ne ja jatkamaan taas matkaa. Hänen persoonansa kirkkaus mahdollisti tämän - Matkustaja oli syvällä unessa. Ansat olivat ilmeisiä ja hän ymmärsi ansainneensa kaiken tämän kirkkauden omilla virheillään, omien ansojensa punomisella. Jos hän olisi aikanaan lopettanut itsensä, tätä unta ei tietenkään olisi.

Matkustaja nauroi itselleen ja hän nauroi historialliselle intohimolleen tappaa ja lopettaa kärsimys. Uni oli todellinen ja hän uskoi siihen, muutoin sitä ei olisi ollutkaan. Matkustaja havahtui myöskin tajuamaan, että uni oli tuttu. Hän oli nähnyt samaa unta jo lapsena, jolloin oli uskonut siihen, samoin kuin oli uskonut enkeleihin. Sitten jossain vaiheessa uni vain loppui.

Koska hän näki elämänsä nyt unessa, matkustaja joutui epäilemään, kuinka paljon totuutta hän kestäisi kaikesta siitä, mitä näköjään tiesi. Kuinka paljon totuutta hänen unensa kestäisi ja kuinka pitkälle hän uskaltaisi uneksia? Tämä esitettiin hänen oikealle persoonalleen ja esitys tuli kaukaa ja pitkän unen takaa. Jos hän rohkenisi uskoa ,niin uni jatkuisi myös valveilla.

Unessa matkustaja muisti, että pitäisi hylätä valheiden talo ja tulla takaisin ikuisuuden rakennustyömaalle. Hän näki itsensä lapsena hiekkalaatikolla. Vain unessa, Matkustaja tunsi, hän voisi olla operaattori ja osallistua kollektiivisen unen rakentamiseen, olla yksi yhdestä. Unessa hän sai numeron 570.

Uneen täytyy jatkuvasti uskoa, se on unen ainoa todellisuus. Muutoin uni loppuu pettymykseen. Uneen täytyy vain uskoa, sitä ei voi kontrolloida. Matkustaja tunsi kiusauksen hypätä unessa lentoon, mutta aavisti unen silloin loppuvan. Hänelle henkilökohtaisen haluttomuuden dynamiikan tajuaminen avasi tien unen sattumien reaktoriin ja silloin alkoi uneen tulla ajatuksia.

Kun operaattori syntyi, Matkustaja aloitti retkensä perhosena kotelovaiheen jälkeen. Hän näki lapsuutensa ja siellä hän näki oman persoonansa tutkimassa perhosen toukkaa. Sitten hän kasvoi ja häntä koulutettiin ja lapsuus hävisi. Mitä herkempi hän oli kauneudelle, sitä herkemmin hän koki myös iskut pimeydestä. Matkustaja näki itsensä ansassa kerjäämässä verta nenästään ja miten oli mennyt hämilleen. Matkustajalle rakennettiin perhosen kotelo.

Nyt unessa hän ymmärsi olevansa hyönteinen ja oli onnellinen tästä. Pienestä pitäen hän oli rakastanut hyönteisiä ja muita luonnon pieniä asioita.

Perhoskoteloa kuljetettiin kohti kaukaista päämäärää ja Matkustajan liikkeet tuntuivat toisinaan sen kuoren läpi. Silloin Matkustaja näki unessa toisia uniaan ja kuinka oli kaatunut ansoihin ja rakentanut niitä itselleen. Aina ansaan mennessään perhoskotelon kuori vahvistui ja matkustajan omat liikkeet kotelon sisällä muuttuivat yhä vaikeammiksi havaita. Kömpelöä koteloa oli myös aina vain vaikeampi kantaa. Jos matkan jättäisi tähän, niin vastaan ei välttämättä tulisi enää uusia ansoja. Kotelon voisi kaiketi myös rikkoa.
Unessa hän näki ihmisiä kadulla. Sitten ihmiset katosivat ja heidän sijastaan kadulla leijui joukko kauniita saippuakuplia. Ihmiset tulivat takaisin ja hän näki heidän kehonsa suojaavan noita kauniita kuplia. Vaikkakin monet kuplista olivat ilmeisesti jo puhjenneet, niin näky oli kaunis. Matkustaja hymyili saippuakuplille ja ne kaikki hymyilivät hänelle takaisin. Hän näki pieniä lapsia, jotka puhalsivat yhä lisää saippuakuplia kadulle.

Perhosen kotelon ja tuon totaalisen kauneuden välillä oli konflikti.

Unessa hän näki eletyn elämänsä ja pystyi ymmärtämään sen. Eletyn elämän ymmärtäminen ja matkustaja muodostivat yhdessä operaattorin, ikuisuuden työmiehen. Seppä tervehti pientä vertaistaan työmiestä ja sanoi hymyillen: ”Olen jättänyt kauhun taakseni ja edessäni on ikuisuus.”

”Tämä on nyt se niin sanottu kuolemattomuus.” Jatkoi Tietäjä.

”Täysin normaalia.” Sanoi Puutarhuri. ”Perhonen on toukka ja sitten kotelo. Kivi on jäätynyttä plasmaa. Kakka on leipää ja sitä ennen ruohoa. Nyt on eilisessä huomisena. Minä olen uneksinut tästä. Minä olen uneksinut sinusta.”

”Me uneksimme teistä.” Sanoi uni yleisesti.

Ei ollut kysymystäkään siitä, etteivätkö he kaikki olisi olleet läsnä aina jollain tapaa. Hetki oli kuitenkin Matkustajan persoonan. Uni oli aina ollut sama.

Puutarhuri näytti Matkustajalle suurta kimaltelevaa saippuakuplaansa ja sanoi: ”Minä rakastan sinua.”

”Minulta pestiin saippualla suu.” Sanoi Kiistäjä. ”Nyt minä kunnioitan elämää, perhosia, saippuakuplia ja kaikkea niiden kaltaista, jotka nauttivat onnellisuudesta. Kun katson näitä kevyitä, hassuja, nättejä, eläväisiä pikku sisuja lentelemässä ympärilläni, haluan nähdä niitä enemmän.”

Uni yleisesti oli rakkautta työmaahan. Ei siksi, että he haluttiin tehdä töitä vaan koska haluttiin rakentaa.